Lintujen tunnistamisen, eli määrittämisen perussalat on esitelty jokaisen lintukirjan alussa. Esimerkiksi Jonssonin Euroopan linnuissa tai Mullarneyn, Svenssonin ja Zetterströmin Lintuoppaassa on erittäin seikkaperäinen ja hyvä katsaus lintujen höyhenalojen nimikkeistä, sulkasadosta ja lintujen tunnistamisen perusteista. Lintujen ruumiinosien ja höyhenalojen nimet kannattaa opetella, sillä eihän muuten voi ymmärtää mitä lintukirjojen käsitteet "vaalea yläperä" tai "selvä esiviiksijuova" tarkoittavat (ks. kuvat). Lintujen ruumiinosista nokka, siipi ja jalka ovat melko vaivattomasti opittavissa, sen sijaan höyhenalojen ja -kenttien sekä eri sulkien erottaminen toisistaan vaatii jo opettelua. Kannattaa tarkkailla jotain kesyhköä lintua, vaikkapa varista tai pulua, ja etsiä siitä linnun siiven eri osat tai vaikka tutkia pään väritystä jne.

Koko

Koko kertoo paljon, mihin ryhmään lintu kuuluu: pikkulinnut ovat pieniä, kyyhkyt jo suurempia, joutsenet vieläkin kookkaampia. Linnun koon tajuaminen ei välttämättä ole kovin helppoa. Siksi kannattaakin opetella arvioimaan muutamien tuttujen lajien (esim. varis, räkättirastas , talitiainen ) koot summittaisesti ja pyrkiä vertaamaan muita lintuja näihin. Taivaalla lentävät yksittäiset linnut ovat hankalia. Pellon päällä livertävä kiuru voi äkkiseltään tuoda mieleen lekuttelevan tuulihaukan. Yksittäisen linnun ollessa kyseessä, kannattaa tarkastella sen siiven lyöntien tiheyttä - mitä suurempi lintu, sitä harvemmin se yleensä siivillään lyö.

Muoto

Linnun muoto, usein siluetti, rajaa linnut kokoa paremmin ryhmiin. Nokan, jalkojen ja kaulan pituus sekä näiden keskinäiset suhteet kertovat paljon, samoin pyrstön ja siipien pituus. Muodon ja yleisen olemuksen perusteella voi heti sanoa onko lintu tikka, kahlaaja vai pöllö. Pikkulinnuista voi nokan perusteella nähdä kuuluuko se siemensyöjiin (paksu nokka) vai hyönteissyöjiin (hento nokka). Kaartelevat petolinnut voi jakaa ryhmiin siipien ja pyrstön pituuden ja leveyden, sekä näiden keskinäisten suhteiden avulla. Muotoseikatkaan eivät ole pettämättömiä. Linnut pörhistävät pakkasella höyheniään ja kaikki linnut vaikuttavat pulleammilta tai pyrstö saattaa olla sulkasadon tai onnettomuuden takia lyhyempi kuin normaalioloissa.

Värituntomerkit

Värituntomerkit ovat jo selkeämpiä, mutta niissäkin on otettava huomioon eräitä seikkoja. Lintu saattaa olla lian tahrima tai voimakas valo saattaa saada sen näyttämään hämäävältä. Laskeva aurinko saa kaikki linnut näyttämään punertavilta ja tavallista metsäkirvistä voi innostua luulemaan lapinkirviseksi. Lintujen väritys muodostuu yksittäisistä sulista ja höyhenistä kuin mosaiikki. Siis taas tärmättiin häyhenpuvun osien tuntemisen tärkeyteen. Linnut vaihtavat sulkiaan sulkasadossa; ruumiin höyhenet yleensä kahdesti vuodessa, siipi- ja pyrstösulat kerran vuodessa. Suurilla linnuilla sulkasatokierto vie vuosia. Lintuoppaissa on tämäkin asia selostettu hyvin.

Liikkumistapa

Lintujen liikkumistavoissa on eroja, joita voi käyttää hyväkseen määrityksessä. Eräät linnut liikkuvat maassa hyppien tasajalkaa kun taas toiset piipertävät vuoroaskelin. Lentotapa saattaa vaihdella suoraviivaisesta voimakkaaseen aaltoilevaan lentoon. Toisaalta lintu voi liikkuessaan heiluttaa pyrstöään ylösalaisin (västäräkki) tai liikkuu puunrunkoa pitkin (puukiipijä) .

Äänet

Keväällä linnut laulavat runsaasti. Alkuvaiheessa ei auta muu kuin hakea näkösälle jokainen tirskuttaja ja visertäjä ja määrittää laji näköhavainnolla. Lintujen laulua voi opetella myös levyiltä. Lintujen kutsu- ja varoitusäänet ovat jo vaikeampia opittavia kuin laulut. Useilla linnuilla on jokseenkin samankaltaisia tiksahduksia. Kutsu- ja varoitusäänet ovat kuitenkin erittäin tärkeitä, sillä lintujen laulukausi kestää lajista ja yksilöstä riippuen vain muutamasta päivästä muu- tamaan kuukauteen. Erilaisten äänten avulla linnut löytää ja tunnistaa kasvillisuuden seasta ja suuri osa pikkulintumuutosta määritetään kutsuäänten perusteella - yömuutosta puhumattakaan. Lintujen käyttäytyminen ja ääntely kertoo myös vaarasta. Tiaisten varoitusäänten perusteella voi ounastella haukan olevan tulossa tai pöllön nukkuvan kuusen oksiston kätköissä

Itsekritiikkiä ja malttia

Lopuksi vanha viisaus: Sen minkä määritin, määritin oikein. Kaikkea ei tarvitse määrittää! Siis, jos lajin määritys tuntuu vähänkin epävarmalta, kannattaa lintu jättää tunnistamatta. Lisäksi havaintoajan lyhyys tai valaistusolosuhteet voivat tehdä hyvinkin tutun linnun tunnistamisen mahdottomaksi. Lintuja on aina syytä tarkkailla tietyllä nöyryydellä ja varovaisuudella. Vain näin oppii luotettavaksi lintujen tuntijaksi.
(Lähde: Birdlife Suomi, Koskimies P. Lintuharrastajan opas)